Tappara sai mieluisia uutisia, kun joukkueen luottopuolustaja Olli Juolevi rustasi nimensä seuran tarjoamaan jatkosopimukseen.
Tuoreen pahvin myötä Juolevi jatkaa kirvesrintojen riveissä myös ensi kaudella.
Tapparan urheilupäällikkö Janne Lahti oli hyvillään Juolevin päätettyä jatkaa Tampereella.
– Juolevi on osoittanut olevansa sarjan kärkipuolustajia ollessaan täydessä kunnossa, ja olemme erittäin iloisia, että hän jatkaa meillä myös ensi kaudella. Hän tuo pukukoppiin jatkuvuutta ja on pelaajana monipuolinen, sopien useisiin eri rooleihin, Lahti kommentoi.
Juolevia, 27, pidettiin yhtenä ikäluokkansa lahjakkaimmista puolustajista, mutta lopullinen läpimurto maajoukkuetasolla antaa odottaa itseään. Nuorten Leijonien luottopelaajiin takavuosina lukeutunut Juolevi on pelannut toistaiseksi vain 2 A-maaottelua.