Florida Panthersin puolustaja Seth Jones valittiin neljä vuotta sitten Yhdysvaltain olympiajoukkueeseen Pekingin 2022 kisoihin.
Jonesin olympiamatka ei kuitenkaan toteutunut. NHL ilmoitti joulukuussa 2021, etteivät sen pelaajat lähde olympialaisiin koronapandemian takia.
– Se oli puukonisku sydämeen, kun ilmoitettiin, etteivät NHL-pelaajat menekään olympialaisiin, koska ne kisat ovat jokaisen unelma, toteaa Jones NBC Sportsin haastattelussa.
Lisää kylmää vettä niskaansa Jones sai maajoukkueen osalta viime talvena. Hän ei tullut valituksi 4 Nations Face-Off -turnaukseen, jossa parhaat maajoukkueet kohtasivat ensi kertaa kahdeksaan ja puoleen vuoteen.
Viime kesäkuussa Jones oli voittamassa Florida Panthersissa Stanley Cupia. Se varmasti paransi hänen mahdollisuuksiaan päästä Yhdysvaltain olympiajoukkueeseen Milano Cortinan 2026 kisoihin.
Jones on saanut pettyä olympialaisten osalta jo kolmesti. Sotshissa 2014, kun NHL-pelaajat edellisen kerran olivat mukana olympialaisissa, Jones ei ollut mukana. Hänet valittiin olympialeirille, mutta ei mahtunut lopulliseen joukkueeseen.
– Se oli vaikea paikka. Minulle sanottiin, että putosin viimeisen valinnan jälkeen. He valitsivat vanhemman kaverin. 19-vuotiaana haluat pelata USA:n joukkueessa pienillä minuuteilla tai olla joukkueessa kokoonpanon ulkopuolella. Mutta olet kuitenkin olympiapelaaja, toteaa Jones 12 vuoden takaisista tapahtumista.
Jones olisi mahdollisesti mahtunut Yhdysvaltain olympiajoukkueeseen Pyeongchangissa 2018. Ne kisat NHL päätti jättää kuitenkin väliin jääkiekkopoliittisista syistä.
Monelta NHL:n nykypäivän huipulta olympialaiset ovat kokonaan kokematta. Jonesille ja monelle muulle Milano Cortina 2026 voi olla viimeinen mahdollisuus.