Jere Lehtinen oli yksi Suomen suurimmista sankareista, kun Leijonat juhlivat historiansa ensimmäistä maailmanmestaruutta vuonna 1995.

Kulta maistui entistäkin paremmalta, sillä finaali pelattiin Globenissa Ruotsia vastaan, joka oli ehtinyt jo varautua omiin juhliinsa voittobiisi Den Glider Inin siivittämänä.

Suomalaiset ottivat lopulta kyseisen kipaleen omakseen, ja juhlat jatkuivat viikkokausia kiekkohuumaa eläneen kansan parissa.

Lehtinen oli KiekkoUutisten haastateltavana, ja muisteli Suomen 4–1-voittoon päättyneen finaalin merkitystä.

– En olisi uskonut, millainen merkitys sillä pelillä lopulta oli. Se peli oli peli ja sitä lähdettiin voittamaan niin kuin muitakin pelejä, vaikka sillä pelillä oli iso merkitys. Mutta sitä peliä oli lähestyttävä samalla lailla. Ei ollut mitään kikkakonsteja.

– Sitten kun se tapahtui, ja ehkä siinä vaiheessa, kun Suomeen päästiin ja alkoi tajuamaan, mikä määrä ihmisiä siellä oli. Se oli valtava asia.