Video: Sportivo TV

Suomen jääkiekkomaajoukkueessa isoin puheenaihe vuosittain on maalivahtipeli.

Suomi tuotti aikoinaan lukuisia huippumaalivahteja kaudesta toiseen, mutta viime vuosina on ollut hiljaisempaa.

Alkavalla kaudella Liigassa pelaa kaksi tulikuumaa maalivahtinimeä, kun HPK:n Kim Saarinen ja Kiekko-Espoon Petteri Rimpinen taistelevat jopa koko sarjan parhaan maalivahdin tittelistä.

HPK:n 20-vuotias Saarinen oli mukana jo viime keväänä Leijonien MM-leiriryhmässä, mutta paikkaa kisoihin ei auennut.

Seattle Krakenin kolmoskierroksen varaus kesältä 2024 sai kuitenkin debyytin Leijonissa vyölleen pelaten Euro Hockey Tourilla keväällä yhden ottelun.

Liigassa Saarinen torjui yhteensä neljä nollapeliä runkosarjassa ja pääsi pelaamaan yhteensä 38 ottelussa. Torjuntaprosentti oli vaikuttava 91,6.

Mikäli Saarisen huippuotteet Liigassa jatkuvat on hyvinkin todennäköistä, että Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen nappaa hämeenlinnalaismaalivahdin kisoihin mukaan ja asettaa jopa ykkösmaalivahdiksi.