Leijonien paidassa useampaan otteeseen nähty Emil Larmi joutui pettymään raskaasti, kun hänen edustamansa Färjestad taipui SHL:n pudotuspeleissä Röglelle otteluvoitoin 3–4.

Viime kevään MM-kisoissa mukana ollut Larmi myönsi MTV:lle, että maajoukkueen edustaminen kiinnostaa tänäkin vuonna.

Siitäkin huolimatta, että elämä on näyttänyt Larmin perheelle nurjan puolensa tänä vuonna.

Larmin puoliso Annika kertoi hiljattain, että pariskunta menetti yhteisen lapsensa ennen syntymää.

– On kaikenlaista mutkaa mahtunut elämään, mutta vaikea nähdä sitä päivää, kun kiinnostusta leijonapaitaan ei olisi. Tässä kohtaa ei kuitenkaan ole mitään varmuutta suuntaan eikä toiseen, Larmi vahvistaa MTV:lle.