HIFK:n alkukausi on ollut Liigassa umpisurkea joukkueen sijoituksen ollessa kahdeksan ottelun jälkeen 14:s.
Ja synkkyys jatkui keskiviikkona Nordiksella. KooKoo tasoitti toiseksi viimeisellä minuutilla 3-3:een ja vei lisäpisteen Kouvolaan oltuaan parempi voittolaukauskisan jälkeen 4-3.
HIFK:lla oli Liigassa keskiviikkona täysi kolmen pisteen voitto lähellä ottelussa KooKoota vastaan.
– Kyllä meillä jäi ensimmäisessä erässä tosi paljon vajaaksi ja kaveri oli valmiimpi pelaamaan aivan selvästi. Sitten pystyimme parantamaan toiseen erään ja kolmaskin erä oli ihan hyvä, kommentoi Leijonissa EHT-tasolla ja nuorten maajoukkueissa MM-kisoja pelannut HIFK:n hyökkääjä Petrus Palmu Sportivo TV:lle.
HIFK menetti johtonsa viime hetkillä jo toisessa perättäisessä ottelussa. Viime viikolla samoin kävi Pelicans-ottelussa satojen ottelua paikan päällä seuranneiden junnujen pettymykseksi.
– Vielä on aika paljon opettelemista, miten näitä pelejä voitetaan. Mutta ei voi mitään. Piste mukaan ja kohti viikonloppua, Palmu totesi sulamisesta.
Palmu ei osannut eritellä syitä tarkemmin, miksi HIFK ei tahdo johtoasemassa kestää.
– Vaikea siihen nyt on yhtä syytä sanoa, mutta kai siinä vähän jäpittämistä tulee. Jokaisen tulisi olla vain jämäkkä, mutta samaan aikaan rento, totesi Palmu.
– Pitää pystyä uhrautumaan siinä vaiheessa, kun kaveri saa se kiekon, että päästäisiin blokkaamaan. Se on kuitenkin helppo korjata. Pitää vain löytyä niitä äijiä, jotka haluavat uhrautua, Palmu lisäsi.