Jääkiekon MM-kisoissa Suomen maalilla urallaan torjunut Ville Husso on ollut NHL-uransa osalta melkoisessa syöksykierteessä.

Syöksykierre käynnistyi 30-vuotiaan maalivahdin siirryttyä St. Louis Bluesista vapaana pelaajana Detroit Red Wingsin riveihin. Husso pelasi yhden keskinkertaisen kauden heikossa Red Wingsissä, jota seurasi todellinen romahdus. Osasyynä romahdukseen oli toki loukkaantumiset.

Kesken viime kauden Husso kaupattiin Red Wingsistä Anaheim Ducksin riveihin ja maalivahdin nykyinen sopimus tulee päätökseen. Tällä kaudella kaikki NHL- ja AHL-pelit laskettuna yhteen kamppailuja kertyi tilille 35 kappaletta.

Husson parhaat pelit osuivat Ducksin paitaan maalis-huhtikuulle. Näistä neljästä ottelusta kolme päättyi tappioon ja pisteitä joukkue keräsi kolme.

Helsingin IFK:n kasvatti on tienannut urallaan tähän mennessä reilut 15 miljoonaa dollaria. Nykyinen 14,25 miljoonan dollarin sopimus päättyy tähän kesään eikä Husso ole hurjaa sopimusta mistään saamassa.

Suomalaismaalivahdin ainut toivo jatkosopimukseen Ducksin kanssa siintää siinä, että joukkue päättäisi kaupata John Gibsonin eteenpäin ja näkisi Husson edullisena kakkosmaalivahtina Lukas Dostalille, joka on organisaation tulevaisuuden ykkösmaalivahti.

Kaikissa muissa tapauksissa Husso joutuu tekemään edullisen sopimuksen hänen palveluksistaan kiinnostuneen NHL-organisaation kanssa tai palaamaan Eurooppaan.