Juuso Vainio liittyy Örebrohon kahden JYPissä vietetyn kauden jälkeen.

SHL:ää seuranneille Vainio on tuttu nimi, sillä vuonna 2022 hän voitti Ruotsin mestaruuden Växjön paidassa.

Nyt Leijona-pelaaja palaa Ruotsiin sopimuksella, joka ulottuu ainakin marraskuun maajoukkuetaukoon saakka.

– Kun kävi selväksi, että Filip Berglund on pitkään sivussa, meille syntyi tarve vahvistaa puolustusta. Siksi on hienoa saada Juuso mukaan juuri tässä vaiheessa mukaan, kun edessä on tiivis ottelutahti, Örebron urheilujohtaja Henrik Löwdahl kertoo.

Vainion on määrä tehdä debyyttinsä jo torstaina mikäli pelaajasiirtoon liittyvät asiat ehditään hoitaa ajoissa.

Suomalainen liittyy Örebron harjoitusvahvuuteen keskiviikkona.