
Leijona-legenda Juhani Tamminen on takavuosina nähty usein MM-kisojen mielipiteitä jakavana kommentaattorina.
Viime vuosina ’’Tami’’ ei ole kuitenkaan enää viihdyttänyt Suomen kansaa kovimman kiekkohuuman keskellä. TV-töiden vähenemisestä huolimatta kiekkotietäjä ei ole jäämässä eläkkeelle.
Pari asiaa silti hiertää.
– Siihen aikamäärään nähden tehtävistä pitäisi saada kunnon korvaus. Ei minulla ole tarvetta lähteä pelkän näkyvyyden takia tekemään mitään, Tamminen kertoo Hymyn haastattelussa.
Tamminen latasi painavan mielipiteen nykyisten kommentaattorien tasosta.
– Kyseessä on vaativa homma, se kirjokin on sen mukainen. On puhevikaista ja sellaisia, jotka eivät ymmärrä taktisesta puolesta mitään. Jotta voi olla hyvä kommentaattori, pitäisi olla sekä pelannut että valmentanut. Vahvuuteni oli, että minulla oli molemmat.