Oulun Kärpät tiedotti tällä viikolla tehneensä sopimuksen Roni Hirvosen kanssa.

Espoolaissyntyinen Hirvonen, 23, siirtyy Ouluun yksivuotisella sopimuksella pelattuaan kahdella edelliskaudella AHL-seura Toronto Marliesin paidassa.

Suomen juniorimaajoukkueista tuttu Hirvonen tuo kaivattua syvyyttä Kärppien hyökkäykseen. Liiga-kokemusta häneltä löytyy muun muassa HIFK:sta.

– Hienoa, että pääsimme Ronin kanssa sopimukseen! Hän on nuori, jo kykynsä näyttänyt pelaaja, jolla on vielä valtavasti potentiaalia kehittyä. Saamme hänen mukanaan pelitaitojen lisäksi myös ison määrän johtajuutta päivittäiseen tekemiseen, Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapanen kommentoi seuran verkkosivuilla.