Luleån ja Skellefteån välisen pudotuspelisarjan kolmas ottelu lähti täysin käsistä – ja nyt kurinpito iski ankarasti.

Skellefteån Pär Lindholm ajettiin suihkuun poikittaisesta mailasta Brian O’Neilliin, ja aivan ottelun lopussa Luleån Oskari Laaksonen menetti malttinsa ja taklasi kyynärpäällä Rickard Huggia.

Kurinpito päätti sunnuntaina, että molemmat pelaajat asetetaan kahden ottelun pelikieltoon. Laaksoselle määrättiin lisäksi 23 500 kruunun sakot, mikä vastaan noin 2170 euroa.

Laaksonen myönsi tekonsa Luleån 1–3-tappion jälkeen ilman kiertelyä.

– Se oli huono ratkaisu minulta. Otan rangaistuksen vastaan, se on oikeutettu, hän totesi.

Molemmat pelaajat vetosivat tilanteiden tahattomuuteen, mutta kurinpito linjasi yksiselitteisesti, ettei sillä ole merkitystä, kun teon seuraukset ovat riittävän vakavat.

Rangaistusten merkitys korostuu ajankohdan takia. Maanantaina pelattavassa neljännessä ottelussa Skellefteålla on mahdollisuus katkaista sarja ja edetä finaaliin – mutta se joutuu tekemään sen ilman Lindholmia.

Samalla Luleå menettää Leijona-puolustaja Laaksosen juuri, kun kauden jatkuminen on katkolla.