Seattle Krakenia edustava Eeli Tolvanen on kulkenut kivikkoisen tien huipulle.

Huippulupaavana maalintekijänä rapakon taakse siirtynyt Tolvanen etsi pitkään askelmerkkejään, mutta onnistui muokkaamaan pelaamistaan niin, että oikea rooli on löytynyt.

Tolvanen on kehittänyt fyysistä peliään huomattavasti ja oli viime kaudella joukkueensa ahkerin taklaaja.

Leijona-hyökkääjä myöntää oivaltaneensa, että hänen pelaamisensa oli aiemmin liian yksipuolista.

– Ymmärsin, että minun täytyy olla joukkueelle hyödyksi muullakin tavalla kuin maaleja tekemällä. Jos verkko ei heilu 30–40 kertaa kaudessa, niin NHL:ssä on pakko keksiä muitakin keinoja, Tolvanen kommentoi IS:n mukaan.

– Nyt on helpompi elää itseni kanssa, kun tiedän voivani auttaa joukkuetta muillakin tavoilla kuin vain tehopisteillä.

– Osittain se on toki senkin ansiota, että olen kasvanut ihmisenä. En enää stressaa pienistä asioista.