Matias Maccellin NHL-ura muuttui hetkessä, kun hänet kaupattiin Utah Mammothista Toronto Maple Leafsiin.

Kanadalaisjoukkueessa Maccellilla on realistiset saumat tavoitella menestystä, joten tässä mielessä siirto oli lottovoitto.

Maccelli jäi viime kaudella todella pieneen rooliin Utahissa eikä hänelle koskaan perusteltu pientä minuuttimäärää.

– Siinä oli vaikea tehdä yhtään mitään, kun pelasin vain kymmenen minuuttia illassa, Maccelli kertoi Ilta-Sanomille.

– Kaikkihan tuijottavat vain pisteitä eivätkä niinkään seuraa pelejä. Pisteiden määrä taas on paljon kiinni roolista, ja minun roolini oli pieni heti kauden alusta saakka.

– Edellisellä kaudella pelasin hyvin, eikä sen jälkeen ollut mitään ihmeellistä. Välillä se vain tässä bisneksessä näköjään menee noin.

Suomalainen kertoi olevansa luottavaisin mielin myös mahdollisuuksiinsa edustaa Suomea talven olympialaisissa.

Asioiden pitää kuitenkin loksahtaa kohdalleen jo alkukaudesta.

– Jos pelaan hyvän alkukauden, niin en näe syytä, miksi en mahtuisi olympiajoukkueeseen.

– He toki tekevät päätökset, mutta hyvät mahdollisuudet minulla varmasti on päästä mukaan.