Neljät MM-kisat Leijona-paidassa pelannut Jari Viuhkola teki uuden aluevaltauksen ja siirtyi jalkapallojoukkue AC Oulun valmennustiimiin.
Viisinkertainen jääkiekon Suomen mestari toimii seuran kuntovalmentajana ja hierojana.
– Menin uutena miehenä sisään liikkuvaan junaan kauden tärkeimmillä hetkillä. Kaikkein haastavinta olikin juuri se, ettei ollut mitään kuherruskuukautta, vaan näitä asioita piti alkaa tehdä päivästä yksi lähtien, Viuhkola kertoo Ilta-Sanomille.
– Uutta infoa ja opeteltavaa tuli todella paljon, ja kun yritin sitä nopeasti omaksua, olin välillä aika sekaisin, Oulun kiekkosuuruus myöntää.
Viuhkolan poika Nooa Viuhkola teki hiljattain tulokassopimuksen Kärppien kanssa.