Suomalaishyökkääjä Erik Haula on joutunut vaihtamaan maisemaa NHL:ssä moneen kertaan.

Ässien kasvatti on edustanut taalaliigassa peräti kuutta eri seuraa, joten mies on päässyt totuttelemaan uuteen ympäristöön liiankin usein.

Haula myöntää, että varsinkin New Jerseystä lähtö harmittaa.

Porilainen palasi täksi kaudeksi Nashville Predatorsiin, jota hän edusti NHL-uransa alkutaipaleella.

– New Jersey oli kiva paikka. Tykkäsimme perheenä asua siellä. Mutta näin asiat tässä liigassa menevät, Haula kertoi Ilta-Sanomille.

– Minulla oli siellä paljon hyviä jaksoja. Pelasin tosi hyvin etenkin pudotuspeleissä eli silloin kun pelit merkitsivät eniten.

Haula on pelannut Leijona-paidassa yhdet MM-kisat, 4 Nations Face-Offin ja World Cupin.

Hän on vahvasti ehdolla myös talven olympiajoukkueeseen.