Sensaatiomaisesti viime kaudella itsensä suuren yleisön tietoisuuteen pelannut Atro Leppänen lähti tavoittelemaan NHL-unelmaa Edmonton Oilersin vahvuudessa.
Harjoituskaudella nähdyt väläytykset eivät lopulta tuoneet palkintoa ja Leppänen on viettänyt koko tähänastisen kauden AHL:ssä Bakersfield Condorsin vahvuudessa.
18 otteluun on syntynyt kelvolliset 12 tehopistettä ja suomalainen kertoi nauttivansa pelaamisesta.
– Saan pelata paljon. Melkein joka pelissä saan pari kolme paikkaa, joista voisin aivan hyvin tehdä maalin. Vielä ne eivät vain ole osuneet kohdalleen, Leppänen lausui Ilta-Sanomille.
– Tuntuu, että saan luotua hyökkäyspäähän uhkaa hyvin.
Tavoitteet ovat selvillä kevätkauden lähestyessä.
– Haluan pelata nousujohteisen kauden, päästä kokeilemaan ylhäällä ja vakuuttaa siellä tulevaisuutta varten. Se on minimitavoite.
Leppänen edusti viime keväänä Leijonia MM-kisoissa.