
Suomen maajoukkue lähti ärsytettynä vuoden 1995 MM-kisoihin, kun edellisvuonna kultahaaveet kaatuivat loppuottelussa Kanadaa vastaan koettuun tappioon.
Curt Lindströmin valmentama leijonalauma onnistuikin tavoitteessaan, kun Ruotsi kaatui Globenilla maalein 4–1.
Loistavan turnauksen pelannut Leijona-vahti Jarmo Myllys myöntää, että selvistä lukemista huolimatta ottelu oli kaikkea muuta kuin helppo.
– Tiesimme, että finaalissa Ruotsi kotikentällään tulee varmasti olemaan vahva, Myllys kertoi Iltalehdelle.
– Olihan siinä kovat paineet, mutta itseluottamus oli kova, että tämä peli me voitetaan keinolla millä hyvänsä.
– Ne tuli kovaa, eikä saatu oikein peliä käyntiin. Ensimmäisen maalin merkitys oli iso. Se vähän laukaisi sitä meidän pelaamista, Myllys jatkoi.