Suomi lähtee helmikuussa pelattaviin olympialaisiin mielenkiintoisista asetelmista.

Leijonien johtopelaaja Aleksander Barkovin loukkaantumista on mahdotonta paikata, mutta Suomi on vuosien varrella osoittanut olevansa vahvimmillaan silloin, kun sen mahdollisuuksia epäillään.

Maajoukkuelegenda Teppo Numminen uskoo, että Suomella on ykköstähden puuttumisesta huolimatta hyvät mahdollisuudet saavuttaa menestystä.

– Kaikilla joukkueilla se vaikuttaa, mikä on loukkaantumistilanne. Barkovin poissaolo on kova isku, mutta uskon, että Suomella on silti kaikki mahdollisuudet, Numminen kertoo Iltalehdelle.

– Vastus on kova, mutta yksittäisissä peleissä se voi kääntyä ihan miten tahansa.

– Suomella on aina etu siinä nopeassa joukkueeksi tulemisessa. Kaikki ovat käyneet saman junioripolun läpi ja jossain vaiheessa pelanneet maajoukkueessa.

– Edelleen Suomen vahvuus on siinä, että suomalainen pelaaja menee joukkue edellä. Sillä saadaan sitä materiaalieroa kiinni, jos semmoista nyt on, Numminen ennakoi.