Helsingin IFK on löytänyt alkukauden vaikeuksien jälkeen menestyksen reseptin ja onnistunut keräämään tärkeitä pisteitä.
Joukkue kukisti perjantaina Kärpät 1–0-lukemin, minkä myötä Olli Jokisen valmentama ryhmä on hävinnyt vain yhden viidestä edellisestä pelistään.
HIFK sai aiemmin viikolla positiivisia uutisia myös Ilari Melartin paluun muodossa.
Helsinkiläisjoukkueen kapteenistoon kuuluva Melart ehti jo palata kertaalleen tositoimiin, mutta joutui uudestaan lasaretin puolelle.
Puolustaja myöntää, että ensimmäinen paluu tapahtui liian aikaisin.
– Joo, se tuli liian nopeasti valitettavasti, että sitten otettiin askel taaksepäin ja nyt yritettiin uudestaan, Melart lausui Atleetin haastattelussa.
Melart kertoi myös, ettei pitkää poissaoloa ollut helppoa käsitellä varsinkin, kun IFK oli alkukaudella pahassa tappiokierteessä.
– No hyvin turhauttavaa. Ei siinä tosiaan herkkuu ollut ja hyvin turhautuneet oli omat fiilikset siinä.
Melart on pelannut yhdet MM-kisat Leijona-paidassa ja pelasi edelliset maaottelunsa kaudella 2022–2023.