Maanantaina mediassa levisi surullinen uutinen, kun entisen Leijona-pelaajan Kari Kinnusen kerrottiin menehtyneen auto-onnettomuudessa.
Kinnunen menehtyi elokuun lopulla Vihdissä sattuneessa onnettomuudessa, jossa hänen ohjaamansa henkilöauto törmäsi rekkaan.
Kinnunen muistetaan maajoukkueuransa lisäksi etenkin Jokerien paidasta.
Hän oli mukana voittamassa helsinkiläisseuran ensimmäistä Suomen mestaruutta kaudella 1972–1973. Peliuransa jälkeen hän toimi muun muassa Jokerien apuvalmentajana.
Kiekkolegendaa jäi kaipaamaan kaksi lasta ja kuusi lastenlasta.