Suomalaistähtiä vilisevä Dallas Stars on todella tiukan paikan edessä NHL:n pudotuspeleissä. Stars on tappiolla Edmonton Oilersia vastaan voitoin 1-3 läntisen konferenssin finaaleissa. Neljällä voitolla edetään Stanley Cup -finaaleihin.

Stars onnistui viemään ottelusarjan ensimmäisen kamppailun nimiinsä hienolla 6-3 -voitolla kotijäällään. Tämän kamppailun jälkeen Stars on iskenyt yhteensä kaksi maalia ja hävinnyt kolme ottelua putkeen maalierolla 2-13.

Oilers voitti kummatkin Edmontonissa pelatut kamppailut tylyllä maalierolla 10-2 ja jälkimmäisen ottelun 4-1 -lukemin.

Stars oli neljännessä ottelussa hallitsevampi osapuoli kaksi ensimmäistä erää, mutta Oilersin tehokkuus oli liikaa Dallasin ryhmälle.

Starsin suomalaistähti Mikko Rantanen keräsi ottelussa tehotilastoon lukeman -2 ja sai peliaikaa lähes 23 minuuttia. Rantanen ei ole ottelusarjassa iskenyt vielä maalin maalia.

– Ottelun alku muistutti minua isosti toisesta erästä kolmannesta ottelusta. Kun saimme hyvän paineen ja pystyimme luomaan jokaisessa vaihdossa maalintekopaikkoja, mutta silti Oilers onnistui tekemään avausmaalin. Se on todella ärsyttävää ja turhauttavaa, mutta tässä vaiheessa kautta ei ole syytä turhautua. On vain pakko nollata tämä ja jatkaa yrittämistä seuraavassa ottelussa, päätti Rantanen.